Puh. 050 572 1370

SENSENMANN

Olemme pitkäaikainen kasvattaja sekä kennel Uudellamaalla

Kennel Sensen mann toimii Siuntiossa, lähellä Lohjan rajaa, meillä on oma koulutuskenttä. Kentällä toimii myös paikallisia koirayhdistyksiä ja yksityisiä treenejä.

Saksanpaimenkoira soveltuu aktiiviseen, ulkoilusta pitävään perheeseen, koira vaatii aina jämptin peruskasvatuksen ja hyvän koulutuksen sekä paljon monipuolista liikuntaa. Saksanpaimenkoira ei ole ”laiskan” ihmisen koira.

Hankkiessasi pennun meiltä saat varmasti tukea niin pentukoulutusten kuin kaiken harrastamisen aloittamiseen. Järjestämme myös paljon tapaamisia, kuvauksia ja erilaisia treenejä. Pentuvaraukset ja tiedustelut aina puhelimitse suoraan Kimiltä, sähköposteihin ja muihin somekanaviin vastaamme viiveellä.

Käymme säännöllisesti astuttamassa narttuja ulkomailla, pääsääntöisesti Saksassa, mutta myös Pohjoismaissa, Baltiassa sekä Venäjällä ja haemme uutta verta vahvoihin emälinjoihin.

Kasvatamme useamman pentueen vuositasolla ja olemme onnistuneet saamaan pentuja hyviin perheisiin ja jotkut jopa ”huijattua” mukaan harrastukseen. Käymme erikoisnäyttelyissä mahdollisuuksien mukaan myös ulkomailla ja viime vuosina olemme aktiivisemmin käyneet myös Kennelliiton alaisissa näyttelyissä. Koulutamme koiria ulkomailla mutta myös Suomessa.

Kennelin omistaja Kim Baggström

Olen kasvattanut saksanpaimenkoiria vuodesta 1992. Aikoinani olen kilpaillut ja saanut tuloksia SchH ,jälki  ja viestikokeista. En ole koiraihminen, olen vain ja ainoastaan saksanpaimenkoiraihminen.

Tykkään tehdä metsä- ja peltohommia omalla maatilallamme ja parasta on aina ottaa koirat mukaan. Saksanpaimenkoira on aina valmis lähtemään ulos – satoi tai paistoi. Koirien treenaaminen on mukavaa touhua.

Olen mukana Saksanpaimenkoiraliiton toiminnassa ja jäsenenä jalostustoimikunnan ja ulkomuototuomaritoimikunnassa sekä kasvattajatoimikunnan vetäjä. Aiemmin olen ollut mukana myös näyttelytoimikunnassa. Olen saanut Saksanpaimenkoiraliiton pronssisen, hopeisen ja kultaisen ansiomerkin.

Paikallisen alaosaston SPL-Etelä-Uusimaa ry:n puheenjohtajana olen toiminut viimeiset noin 25 vuotta (entinen LuoteisUusimaa)

Suomen Kennelliitto myöntää Vuolasvirta palkinnon korkeimpana huomionosoituksena ansioituneille kasvattajille, kennel Sensen mannille Vuolasvirta palkinto on myönnetty vuonna 2017 .

Jalostustarkastettuja kasvatteja  löytyy noin 30 kpl

Apuna arjen pyörittämisessä on todellinen asiantuntija Sinikka Räty

Kun antaa koko elämänsä koirille ja asettaa ne aina etusijalle ennen itseni tai muiden ihmisten tarpeita voi sanoa olevansa täysin sieluin aidosti koiraihminen. Kun muut ikäiseni menivät lukioon tai muihin ammattiin valmistumiseen koulutukseen, niin minä aloitin pitkän urani alkajaisiksi kennel vonMein-Heim ja Junkertum's.. Kennel tytöksi. Siellä oloni aikana sain hyvät opit useiden koirarotujen hoitamiseen.. Trimmaamista, synnytyksiä, pentueiden hoitoja, astutuksia, treenamista ja karanteeni kennelinä tutustuin myös ulkomaisiin koira ihmisiin ja saksanpaimenkoirat oli loppupelissä se päärotu.

2007 joulukuussa muutin Kennel Sensen Mann palvelukseen ensin Karjaalle ja sitten Siuntioon kennelin sinne muutettua. Jatkanut puuhastelua täällä aktiivisen kasvattaja perheen apuna. Olen myös itse kasvattanut muutamia rotuja minimaalisesti Sympathetics kennel nimellä..

⭐Koirat ovat minun perheeni ja elämän suola ja suklaa⭐

Tuula Baggström

Olen aina omistanut, lapsuudenkodista saakka. saksanpaimenkoiran, välillä yhden ja välillä kolme. Ensimmäisen ihan oman koiran sain v 1981 Ukonkallion kennelistä ja Iran kanssa käytiin näyttelyssä ja sillä oli erinomainen tottelevaisuus. Sittemmin Ira sai pennut ja jätin itselleni nartun kasvamaan, mutta koirat enempi kulkivat mukana hevostalleilla toisen rakkaan harrastuksen parissa.

Myöhemmin hankin Kimiltä koiran ja hän houkutteli taas mukaan harrastukseen ja voisin sanoa, että melkein sillä tiellä ollaan ...

Hoidan pääsääntöisesti kennelin paperiasiat ja pentujen luovutukset, mutta enemmän tahtoisin olla mukana tuolla metsässä kuin mitään ”somea” päivittämässä. Olen hankkinut itselleni ja tyttärellemme Julialle pari pientä Yorkshirenterrieriä ja niiden kanssa puuhaamme myös.

Olen Saksanpaimenkoiraliiton hallituksen jäsen ollut vuodesta 2013, lisäksi toimin kasvattajatoimikunnassa. Olen myös edustanut Suomea WUSV-kokouksissa useampana vuonna ja minut on palkittu Saksanpaimenkoiraliiton kultaisella ansiomerkillä.